Toinen pitää auringosta ja kesästä ja toinen talvesta ja pirtsakasta pakkasesta.

Laskiaisena väitellään siitä, pitääkö laskiaspulla syödä hillolla vai mantelimassalla. 

Sitten on tietysti saunojien kestokiista: Vihta vai vasta?

 

Joillain ihmisillä on hauska tapa pitää omaa mielipidettään ja elämäntyyliään sinä ainoana oikeana.

Faktaahan on kuitenkin se, että omia mielipiteitä ei voi laukoa absoluuttisina totuuksina. Kuten mainoksessa sanottiin: toiset tykkää muhkummasta.

Olettettavasti jokainen on tavannut sellaisen ihmisen, joiden mielestä heidän mielipide on se ainoa oikea. Ja jollain tasolla jokainen on ollut se ihminen. Oli kyse lasten kasvatuksesta (ja äidit, jos jotkut, ovat toisilleen susia) tai vaikka perunannostosta, on aiheesta keskustelevilla se "ainoa oikea tapa" mielessään.

Itse pyrin välttämään mahdollisia riitatilanteita viimeiseen asti. Kunnon väittely taas jostain asiasta voi olla mitä hedelmällisin, kunhan vain kaikki osapuolet tietävät pelisäännöt: ei saa mennä henkilökohtaisuuksiin ja että kyse on leikistä. Emme me kuitenkaan voi muuttaa rosollia inhoavaa tykkäämään rosollista pelkällä väittelyllä.

Yksi sääntö on myös se, että jos et ymmärrä että makuja on erilaisia, älä väittele asiasta. "Ymmärtämättömien" kanssa väitteleminen on kuin hakkaisi omaa päätään seinään ja sen jälkeen syyttäisi seinää pääkivusta.

 

Me olemme erilaisia. Jos sitä ei ymmärrä on varmaan syytä alkaa tutkimaan itseään ja erityisesti muita. 

Minä pidän syksystä, talvesta, laskiaispullista hillolla ja minulla on vasta. 

Vaikka sinä pitäisit keväästä ja kesästä, mantelimassasta ja käyttäisit vihtaa, voimme silti olla ystäviä. =)

Kun nainen on raskaana hänestä tulee liikkuva ihme. Häntä saa tuijottaa, hänen mahaa saa taputella ja vieraat naiset saavat kertoa kauhutarinoita omista synnytyksistään, episiotomioistaan, repeämisistä, yövalvomisista ja samaan hengenvetoon päivitellään kuinka raskaus ja synnytys on ihanaa aikaa ja maailman paras tapahtuma.

Toki on ihmisiä jotka tämän jaksaa, mutta kaikki eivät. Itse kuuluin siihen lahkoon, jolle tuijottamisesta johtuva ensimmäinen reaktioa olisi ollut normaalisti kansainvälisen käsimerkin näyttäminen ja mahantaputtelijoille olisi luultavasti tullut luinen tervehdys oikean suoran merkeissä. Onneksi mahantaputtelijoita ei ollut, mutta tuijottajia senkin edestä. Loppujenlopuksi ostin paidan jossa lukee edessä "There´s an idiot staring at me" ja takana " Still staring at me". Enää sain vastaani hämmentyneitä ilmeitä ja pientä punastumista.

Toki lapsen saaminen ja sen kantaminen on ihme ja se naisen suurin tehtävä, mutta itse entisenä koulukiusattuna en kokenut tuijottelua positiivisenä tai imartelevana. Mutta miten ilmaista ihmisille että suuresta vatsasta ja vaappuvasta kävelystä huolimatta en ole mikään sirkusihminen tai luonnonoikku jota pitää ja saa tuijottaa? No, ei mitenkään. Niinpä ostin paidan ja nolostutin ihmistet heidän tajuamatta koko asiaa.

Äitiyden myötä naisesta tulee haavoittuvainen kritiikille. Jopa pieni huomio lapsesta voi saada äidin loukkaantumaan sydänjuuriaan myöten. Tuntuu olevan yleinen käsitys että imettämistä ja muuta ruokkimista, lapsen vaatetusta, kuivaksi opettelemista ja muuta kehitystä saa kritisoida aivan tuntemattomat ihmiset. Kaikki nuo asiat ovat henkilökohtaisia eikä kenelläkään ole niihin mitään puuttumista, ellei lapsi ole vaarassa kuolla nälkään tai hypotermiaan. Nyt seuraa suurempi klisee, mutta äiti tuntee oman lapsensa parhaiten.

Äitiys tuo myös uudenlaista itseluottamusta ja kestävyyttä. Sen jälkeen kun on kokenut ja kestänyt ensimmäiset itkut kaatumisesta, itkupotkuraivarit sanasta ei, oksennustaudit, kuumeet, eroahdistukset ja muut vanhemmuuden arkipäivään kuuluvat asiat voi todeta; Minä olen vahvempi ihminen. Kahvihuoneen juoruavat tädit tuntuvat paljon pienemmältä ongelmalta kuin uhmaikäinen lapsi joka huutaa vihaavansa äitiään. Olen vielä vain yhden lapsen äiti. Mutta jos/kun saan toisen lapsen voin antaa ihmisten tuijottaa. Enää se ei haittaa koska; Olen vahvempi ihminen.

 Elämme siis sähköisen median aikaa. Meidän on oltava tavoitettavissa 24/7, oli yö tai päivä. Jos joku soittaa sinulle 03.00 aamulla, on sinun vastattava, olit nukkumassa tai et.

Sain kerran kolmannen asteen kuulustelun siitä etten vastannut puhelimeen. Soittaja soitti kyllä päivällä, mutta kysymykseen "mikset sä vastannut puhelimeen" ei kelvannut : olin päiväunilla. Olisi kuulemma siltikin pitänyt vastata. Kysyin miksi niin vastaus oli että "kun olisi voinut olla hätä". Kysyin että oliko, niin vastaus oli "no ei, mutta olisi voinut olla". 

Kun kännyköistä tuli yleisiä, tuli tästä ilmiöstä myös yleinen. Jos nykyään annat puhelun mennä vastaajaan tai et vain yksinkertaisesti vastaa, on tämä verinen loukkaus soittajaa kohtaan. Ihan vain siksi että "olisi voinut olla hätä".

Nykyisten älypuhelimien myötä koululaiset voivat olla facebookissa koulutunneilla. Ennen netissä roikkuminen oli mahdollista vain atk-tunnilla, 90-luvulla kun ei ollut kaikissa talouksissa laajakaistaa, vaikka tietokone saattoi löytyäkin. Nyt koululaiset ovat älähtäneet siitä että koulukoneita vahditaan niin ettei tunneilla olisi mahdollista roikkua naamakirjassa vaan käyttää tietokoneita oppimiseen. Onhan se niin väärin ettei koko hereillä olo aikaa voi käyttää zombimaiseen "tykkää napin" klikkailuun ja farmvillen pelaamiseen. Onhan se järkytys jos koulussa keskityttäisiin koulunkäyntiin ja oppimiseen.

Kun kävin kaupungilla ja törmäsin tuttuihin, tuli kysymys: Miksi sä et enää päivitä facebook profiilia niin usein? Jaahas, mietitään. Minulla on lapsi ja koti joita pitää hoitaa. Jos taas alkaisin päivittämään jokaisen tekemiseni olisivat ne seuraavanlaisia: "Nyt leikitään hetki lapsen kanssa ja sitten siivoamaan", "Lapsi nukkuu joten voin siivota vähän lisää", "Lapsi heräsi, nyt välipalaa ja sitten tekemään ruokaa". Oman kokemukseni mukaan nuokaan ei ole mukavaa luettavaa, joten en päivitä tekemisiäni enää kovin usein. FB:nkin myötä meidän pitäisi olla kokoajan tavoitettavissa ja ilmoittamassa mitä teemme ja miksi.

Vaikka meidän pitäisi olla tavoitettavissa 24/7, siltikin välille teen seuraavaa: Suljen läppärin, laitan puhelimen äänettömälle ja tv:n kiinni, avaan hyvän kirjan ja nautin hiljaisuudesta.